keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Jäädytetty suklaamoussekakku

Liikuntavastaavamme Lotta halusi jakaa isänpäivänä kokeilemansa kakun reseptin kaikkien legiolaisten kanssa. Resepti on peräisin k- ruoka sivustolta ja alkuperäisen reseptin pääset katsomaan tästä.


Jäädytetty suklaamoussekakku


Pohja
125g hasselpähkinärouhetta
3 kananmunanvalkuaista
1 ½ dl sokeria

Täyte
3 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
1 rkl vahvaa kahvijuomaa
1 rkl sitruslikööriä, konjakkia tai sitruunanmehua
2dl vispikermaa

Koristeluun
n. 50 g tummaa suklaata

1.  Kiinnitä irtopohjavuoan (24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Jauha pähkinärouhe hienoksi.

2. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vatkaten. Kääntele joukkoon lopuksi pähkinäjauhe. 

3.  Levitä seos vuokaan ja kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä hetki ennen vuoasta irrottamista ja jäähdytä pohja ritilällä. 

4. Pese ja kuivaa vuoka ja kiinnitä pohjalle uusi leivinpaperi.

Näin valmistat täytteen: 

1. Erota munista keltuaiset ja valkuaiset. Sulata paloiteltu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa keltuaiset suklaan joukkoon. Sekoita joukkoon myös kahvijuoma ja likööri.

2. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto suklaaseokseen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaahdot keskenään.

3. Irrota leivinpaperi pähkinämarenkipohjasta ja siirrä pohja takaisin irtopohjavuokaan. Kaada suklaamousse päälle ja tasoita pinta. Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään 4 tuntia.

4. Ota kakku huoneenlämpöön noin 20 minuuttia ennen tarjoamista ja koristele suklaalastuilla juuri ennen tarjoamista.