perjantai 30. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #7

Moikka!

Täällä kirjoittelee Emma, 22 -vuotias kolmannen vuoden opintoja aloittava opiskelija täältä Joensuusta.

Olen asunut ikäni Joensuussa, joten kaupunki oli entuudestaan minulle tuttuakin tutumpi jo ennen opintojen alkamista. Opiskelijaelämä avasi kaupungista kuitenkin minulle aivan uuden näkökulman, joka todella yllätti positiivisesti!

Aloitin oikeustieteen opintoni avoimen yliopiston opinnoilla ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kunnes viime syksynä otin opiskelupaikan julkisoikeuden puolelta vastaan. Oikeustieteet ovat kiinnostaneet minua aina ja kurssien sisällöt ovatkin vieneet mennessään jopa niinkin vauhdikkaasti, että pääaineen valitseminen on osoittautunut haasteelliseksi kaikkien oikeudenalojen ollessa niin mielenkiintoisia! Ei siis hätää, jos pääaineen valitseminen vaatii hieman enemmän pohdiskelua ja puntarointia monen hyvän vaihtoehdon välillä.

Kurssien ja opintojen alkuun saattaminen oli minulle jo opiskelupaikan vastaanottaessani tuttua aikaisempien opintojen vuoksi, joten opinnot lähtivät viime syksynä edellisten tavoin käyntiin. Olin kuitenkin opiskellut lähinnä itsenäisesti tehden tenttejä sekä käyden luennoilla, joten ensimmäinen tapaaminen muiden opiskelijoiden kanssa jännitti kovasti. Olen jälkikäteen kuitenkin iloinen siitä, että uskalsin lähteä mukaan ensimmäisiin tapaamisiin, sillä alkujännitys hiipui tutustuessani uusiin opiskelukavereihin, joista monesta olenkin saanut elämääni ihania ystäviä!

Ensimmäinen vuosi "virallisena opiskelijana" oli täynnä ikimuistoisia kokemuksia, uusia ystäviä ja myös jännitystä onnistumisten kuin epäonnistumistenkin rinnalla.

Elämä opiskelijana on ollut minulle myös hektistä ja kiireistä aikaa, sillä opintojeni ohella käyn myös töissä.

Jotta kertoisin hieman muutakin kuin opintojeni historiaa, haluan kertoa myös hieman minusta itsestäni.

Olen iloinen, positiivinen ja hyvä kuuntelemaan. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin, haastaa itseäni, syödä hyvää ruokaa ja herkutella, nautin kesästä ja helteistä ja rakastan matkustelua. Tykkään myös liikkua ja urheilla monipuolisesti. Eläimet ovat lähellä sydäntäni ja vapaa-aikani kuluukin hevoseni kanssa harrastaen sekä kahden pienen koirani kanssa seurustellen.

Haluan osaltani toivottaa teidät jokaisen lämpimästi tervetulleeksi mukaan joukkoomme, tapahtumiimme ja toimintaamme, tutustumaan muihin opiskelijoihin, verkostoitumaan, pitämään hauskaa ja tutustumaan opiskelijaelämään! Nähdään pian!

Terveisin, Emma

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #6

Moi!
Täällä Janita, 23-vuotias toisen vuoden opiskelija Savonlinnasta. Olen yläasteelta asti tiennyt haluavani opiskella oikeustieteitä ja työskennellä lain parissa, mutta sen tarkempia suunnitelmia minulla ei ole vieläkään. Valmistuin lukiosta 2015 ja pyrin jo samaisena keväänä oikeustieteelliseen opiskelemaan, mutta siihen aikaan taisi kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin opiskelu ja yllättäen sisäänpääsy jäi tuolloin hyvin kauas. Ensimmäisenä välivuotena kokeilin siipiäni ravintola-alalla, mutta se koulutus jäi ainoastaan puolen vuoden mittaiseksi. Tämän jälkeen aloitin opintoni avoimessa yliopistossa 2016.

Kesäisin ja syksyisin tein töitä, talvisin opiskelin ja keväisin odotti valintakokeeseen valmistautuminen. Toistuva pisteen tai parin puuttuminen alkoi puuduttamaan ja päätin, että mikäli 2018 keväällä ei koulupaikka aukene, haen siirtoa tutkinto-opiskelijaksi julkisoikeuden puolelle ja tässä sitä ollaan. Kävin viimeisen kurssini vielä kesällä 2018 ja muutin Joensuuhun tammikuussa 2019 – teoriassa olen siis itsekin vielä fuksi.

Jottei kirjoitukseni olisi ainoastaan kertomus siitä, kuinka eksyin opiskelemaan julkisoikeutta ja ei-niin-värikkäästä fuksikeväästäni, haluan kertoa jotain itsestäni. Olen hyvin kieroutuneen huumorintajun omaava perfektionisti, jolla riittää periksiantamattomuutta ja kunnianhimoa. Persoonaltani olen hyvin päättäväinen, temperamenttinen, ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen: puhun paljon, nauran kovaäänisesti, reagoin nopeasti ja välillä myös yliampuvasti. Pyrin kaikessa täydellisyyteen ja vastoinkäymiset ovat minulle toisinaan hyvin raskaita, mutta vastaavasti onnistumiset nostattavat itseluottamustani huimasti ja motivoivat jatkamaan yhä innokkaammin. Tämän hyvin hankalalta kuulostavan luonteeni lisäksi olen kova juhlija sekä materialisti ja suurimpana heikkoutenani ovat vaatteet ja meikit.

Koska kirjoitukseni on kuitenkin suunnattu teille uusille fukseille, kerron teille hieman erilaisen tarinan fuksina olosta. Meillä ei ollut tammikuussa ollenkaan fuksiviikkoja, joten minulla ei ollut harmainta aavistustakaan ketkä olivat kanssaopiskelijoitani. Opinnot käynnistyivät itsenäisellä ilmoittautumisella kursseille ja Tuudon karttasovelluksen kanssa suunnistamisella. Nopeasti pääsinkin samaan sykliin kuin avoimessa opiskellessani: heräsin aikaisin aamulla ja päiväni koostui kotona lukemisesta ja salilla käymisestä. Illan kruunasi aina muutaman tunnin mittainen Netflix-maratooni. En osallistunut ainejärjestömme tapahtumiin enkä käynyt opiskelijabileissä, elin ainoastaan omaa ihanaa, tarkkaan aikataulutettua arkeani. Tänä syksynä arkeani täydentää lisäksi tuutoritoiminta, jota odotan innolla! Pyrin tänä vuonna olemaan muutenkin aktiivisempi ja sosiaalisempi, enkä ainoastaan syrjäytymään omaan oravanpyörääni.

Haluan toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi opiskelemaan Joensuuhun ja rohkaista verkostoitumaan sekä osallistumaan tapahtumiin, mutta samalla myös muistuttaa, ettei lukuisista kissanristiäisistä ja muusta toiminnasta kannata ottaa paineita; on myös ihan okei välillä jäädä kotiin ja vain olla.

with love, Janita ♡

maanantai 26. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #5

Moi!

Olen Tatu, kohta 21-vuotias toisen vuoden opiskelija. Kirjoitin ylioppilaaksi 2017 ja sain samana vuonna opiskelupaikan todistusvalinnassa, mutta lykkäsin opintojen aloittamista vuodella intin käymiseksi. Alun perin olen kotoisin Ylä-Savosta Iisalmesta, joten muuttomatka Joensuuhun ei ollut kovinkaan pitkä. Ennestään en tuntenut Joensuuta ollenkaan, mutta ehdin hyvissä ajoin hankkia asunnon sekä vierailla uudessa opiskelukaupungissa pariinkin otteeseen ennen opintojen alkua.

Syyskuun alun lähestyessä alkoi pieni jännitys yliopisto-opiskelusta ja uuteen kaupunkiin muuttamisesta nousta. Äkkiä pystyin toteamaan Joensuun olevan aivan mahtava kaupunki asua, ainakin pienestä savolaiskaupungista tulleelle. Odotin innolla myös fuksiviikkojen tapahtumia ja uusiin opiskelukavereihin tutustumista. Fuksiviikoilla tutustui nopeasti moniin mukaviin tyyppeihin ja mukavat tapahtumat jäivätkin parhaiten mieleen fuksiviikoista sekä koko fuksivuodesta.

Ensimmäisillä viikoilla aloitin oikeustieteen opinnot oikeastaan kylmiltään, sillä en ollut edes hakenut oikeustieteitä opiskelemaan. Pelkäsin myös, että opiskelurutiinien löytämisessä menisi yli vuoden tauon jälkeen jonkin aikaa. Ensimmäisillä kursseilla innostuin kuitenkin heti oikeustieteen opinnoista, ja kurssit sujuivat mielestäni yllättävänkin hyvin (kaipa pessimisti ei pety). Oli ensimmäisenä opiskeluvuotena pieniä vaikeuksiakin erityisesti muutaman kurssin kohdalla, mutta lopulta niistäkin jäi roikkumaan vain yksi.

Tervetuloa mukaan Legion tapahtumiin ja toimintaan! Toivottavasti fuksiviikoistanne tulee ikimuistoiset!

Tatu

perjantai 23. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #4

Moikka,
Olen Pihla, 23-vuotias ja opiskelen jo kolmatta vuotta täällä Joensuussa. Pääaineena minulla on finanssioikeus, mutta kursseja on tullut luettua jonkin verran muistakin pääaineista. Alun perin olen kotoisin Jyväskylästä ja pari vuotta sitten muutin Joensuuhun.

Pääsin myös avoimen väylän kautta opiskelemaan tänne ja siksi osa opiskelujutuista oli minulle tuttuja tullessani Joensuuhun. Kaupunki toki oli uusi ja suurin osa opiskelukavereista. Fuksivuonna päätin jo lähteä mukaan aktiivisesti Legion toimintaan ja osallistuin monenlaisiin tapahtumiin. Tänä syksynä toimin vuosijuhlavastaavana Heinin kanssa ja vuosijuhlatoimikunnassamme olisi vielä tilaa, jos vuosijuhlaviikon tapahtumien järjestämiseen on intoa osallistua.

Omana fuksivuonna en päässyt osallistumaan harmillisesti fuksiviikoille, joten jo senkin takia odotan superinnolla tulevaa syksyä ja fuksiviikkoja tuutorina.
Tervetuloa Joensuuhun ja Legioon!
Ihan pian nähdään <3

Pihla

maanantai 19. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #3

Terve!
Olen Iina, 20-vuotias tuutoreiden kuopus ja aloitan nyt syksyllä toisen vuoteni opiskelijana. Pääaineena aion opiskella hallinto-oikeutta, ainakin tällä hetkellä suunnitelmani on sellainen. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Heinävedeltä, melkein Joensuun vierestä.

Joensuu oli minulle ennestään tuttu kaupunki ja siellä suunnalla on tullut asioitua ja sukuloitua hyvinkin paljon. Opiskelijana Joensuu avautui kuitenkin aivan erilaisena ja arjessa siitä on päässyt kokemaan kokonaan uuden puolen. HTK/HTM-tutkinnon löysin muistaakseni jo lukion ensimmäisellä luokalla ja minulle oli heti selvää, että pyrkisin opiskelemaan sitä Itä-Suomen yliopistoon. Hain saman kevään yhteishaussa myös oikikseen, mutta sisäänpääsy ei ollut lähelläkään. Kun nyt ajattelee, niin tämä tutkinto on oikeastaan enemmän itseni näköinen ja tuntuu juuri oikealta.

Tulin yliopistoon suoraan lukiosta ylioppilastutkintotodistuksella, enkä onneksi joutunut pitämään välivuotta. Toisaalta abivuonna ylppäreihin valmistautuminen oli kuitenkin ollut melko raskasta, joten opiskelumotivaationi ei ollut syksyyn mennessä palautunut kohdilleen. Tästä syystä syksy meni hieman takkuillen ja ajattelin tänä syksynä istua yhden yleisten oikeusjärjestysopintojen kurssin luennot uudelleen, jotta pääsisin tentin varmasti läpi. Toisen läpäisemättömän kurssin sain onneksi tehtyä tehtävillä kesän aikana, joten olen suurin piirtein tavoitteessani! Ei siis mitään syytä huoleen, jos ensimmäisenä vuotena kursseista tulee hylsyjä.

Ensimmäinen vuosi meni erittäin nopeasti ja siitä jäi todella paljon hyviä muistoja! Vaikka ensimmäisenä aamuna jännitti enemmän kuin pitkiin aikoihin, sain silti heti uusia ystäviä ja erilaisissa tapahtumissa oli todella mukavaa. Löysin ensimmäisen vuoden aikana itseni myös ainejärjestön hallituksesta.

Haluan lämpimästi toivottaa jokaisen teistä tervetulleeksi Joensuuhun ja osaksi ihanaa ainejärjestöämme Legiota! Nähdään pian!

Terkuin, Iina

lauantai 17. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #2

Olen Nea, 22-vuotias toisen vuoden opiskelija ja tuutori tänä vuonna. Oma fuksivuoteni alkoi viime elokuun viimeisenä perjantaina muutolla Joensuuhun. Olin sitä ennen käynyt Joensuussa kaksi kertaa. Kerran olin lähinnä läpikulkumatkalla ja kerran elokuun puolivälissä hakiessani avaimet uuteen opiskelijasoluuni. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja asuin ennen muuttoa tänne kaksi ja puoli vuotta Turussa, joten olen tottunut elämään Länsi-Suomessa. Vaikka opiskelupaikan saaminen kaukaa kotoa ja tänne Itä-Suomeen muuttaminen oli aluksi pienoinen shokki, olen kotoutunut Joensuuhun yllättävän hyvin. Joka viikko löytyy niin paljon tekemistä, että pois täältä ei malttaisi lähteä lainkaan.

Opintoni käynnistyivät hyvin pienten käynnistymisvaikeuksien (lue: fuksiviikkojen) jälkeen. Vaikka tulin todistuksella sisään, olin välivuosieni aikana töiden ohella ehtinyt lukea oikeustieteitä Turun avoimeen yliopistoon yli 30 opintopistettä, joten aihe ei ollut aivan uusi. Taannoin keskustelin fuksivuoden parhaista muistoista, ja vaikka opinnot ei noussut siinä vaiheessa esiin, olen pitänyt opiskelusta jopa enemmän kuin ajattelin etukäteen. Täysin ongelmattomasti vuosi ei tietenkään mennyt, mutta kenelläpä menisi. Pääosin jäi kuitenkin positiivinen maku ja toiseen opintovuoteen lähden innolla.

Jo edellä mainitut fuksivuoden parhaat muistot liittyvät ihmisiin. Vaikka fuksiviikkoja edeltäneessä sunnuntai-illan ensimmäisessä tapaamisessa jännitti enemmän kuin aikoihin, tutustuin nopeasti uusiin ihmisiin. Ihania ystäviä on löytynyt paljon ja heidän kanssaan aikaa vietetään myös vapaa-ajalla. Kaikki unohtumattomat opiskelijatapahtumat fuksiviikoista lähtien ovat jääneet pysyvästi mieleen, ja kuten joku viisas on joskus sanonut: “Opiskelu on ihmisen parasta aikaa.” Tapahtumia riittää paljon ja monipuolisesti, on sitsejä, approja, tietenkin vuosijuhlat ja lukemattomia bileitä, asiaohjelmaa unohtamatta.

Toivon, että te, uudet fuksit, tulette rohkeasti mukaan Legion tapahtumiin ja tutustumaan aivan huippuihin ihmisiin. Legio järjestää paljon erilaisia tapahtumia ja tekemistä löytyy niin asiapitoisesta ohjelmasta bileisiin. Fuksiviikoista on hyvä aloittaa!

torstai 8. elokuuta 2019

Tutustu tuutoriin #1

Hei,
Olen Susanna, 23, siviilioikeuden opiskelija. Alunperin olen kotoisin Nastolasta. Kovinkaan moni ei
tiedä kyseistä paikkaa, mutta Nastola sijaitsee Lahden ja Heinolan kupeessa. Nykysinhän Nastola kuuluukin Lahteen. Lukion kävin Kauniaisten lukiossa ja asuin kolme vuotta isovanhemmillani Espoossa.

Vietin lukion jälkeen kolme välivuotta, joista 2,5 asuin Turussa opiskellen avoimessa yliopistossa. Turkuun tieni vei Turun kristillinen opisto sekä paras ystäväni. Toisella välivuodella aloin haaveilemaan muustakin kuin syyttäjänvirasta ja Joensuuhun silloin muuttanut ystäväni vihjaisi Legion suuntaan. Siitä syntyi päätös tähdätä Itä-Suomen yliopistoon.

Joensuuhun muutto kutkutti enemmän kuin pelotti. Vaarini on alunperin kotoisin täältä, mutta itse olin ennen muuttoa käynyt kaupungissa alle kymmenen kertaa. Vuokrasin asunnon jo kesäkuun alusta, joten ei tarvinnut stressata heinäkuussa asunnon hankkimista. Muuttoa hoidin kahdessa osassa. Viimeisellä kerralla jäin itse kaupunkiin ilman tuttuja, koska ystäväni oli vielä kesälomalla kotikaupungissaan.

En uskaltanut oikeastaan lähteä mihinkään. Ensimmäiselle tapaamiselle lähtiessä olin aivan paniikissa. En varmaan olisi poistunut asunnosta ellen olisi kaikille kertonut, että “juu, fuksiviikot on varmasti mukavat ja alkavat jo tänään”. Olin myös kehitellyt itselleni ns. alibin, jos eksyisin tai en löytäisikään paikalle. Alibini oli, että etsin vain kauppaa. Onneksi tuutorit oli helppo löytää ja ilta vierähti oikein mukavasti.

Oikeastaan voi sanoa, että fuksivuosi vierähti mukavasti. Pääsin mukaan ainejärjestön hallitukseen sekä erilaisiin opiskelijajärjestöihin. Näistä opiskelijajärjestöistä vaikutan enää SYY- Joensuun riveissä. Suosittelen lämpimästi kaikkeen mukaan lähtemistä ja fuksivuodesta nauttimista. <3

Tervetuloa mukaan toimintaa, toivottavasti nähdään monissa jutuissa.
Susanna